Viestejä kohinassa -mitä asioista voi päätellä? Arkiharkintaa ja vähän muutakin.

Mitä rasismi on, ja milloin olen rasismin uhri?

  • Maailma ei ole mustavalkoinen.
    Maailma ei ole mustavalkoinen.

 

 

En hyväksy rasismia. Useimmat suomalaiset ovat kokemukseni mukaan rasismia vastaan yleisellä ja lähipiirinsä tasolla. Tosin käytännössähän se usein mitataan. Varsinkin kun itse joutuu syrjityksi, oppii ymmärtämään, miten syvästi se loukkaa.

Mitä rasismi on? Alunperin rasismilla on tarkoitettu niin sanottujen ihmisrotujen eriarvoisuuteen uskomista ja sen mukaista erottelua ja syrjintää. Tausta on biologinen, vaikka tieteelliset perusteet ihmisroduille katsotaan jo vanhentuneiksi. Kysymys on lähinnä ulkonäköön liittyvistä eroista ja pienistä anatomisista poikkeamista. Useimmille on nykyään selvää, että erinäköisiä ihmisiä on, ja se on luonnollista. Merkittävämmäksi koetaan useimmiten vieras kieli- ja kulttuuritausta, se voi herättää syvääkin vieroksuntaa. Kaikilla ihmisillä on kuitenkin sama kiistaton ihmisarvo.

Rasismi on käsitteenä politisoitunut ja käyttötavoiltaan monimutkaistunut. Se on muodostunut iskulauseiden ja poliittisen propagandan taikinan hiivaksi. Tämä taikina turpoaa eri suuntiin. Propagandalle on tyypillistä tietoinen tai tiedostamaton käsitteiden hämärtäminen, siis epäanalyyttinen suhde kieleen. Wittgensteinia mukaillen voisi kai todeta, että propaganda on kielen sairautta. 

Herättääkö rasismipuhunta siis jo itsessään rasismia? Pystyttääkö se itsessään ryhmäsidonnaisia rajoja? Rotuihin perustuvasta eli "rasiaalisesta" sorrosta irtautuneena käsite rasismi on nykyisessä puhunnassa useimmiten tarkoittamassa kaikenlaisen vierauden syrjintää, myös syrjintää yleensä. Se yleistetään usein kuuluvaksi maahanmuuttovastaisuuteen ja ksenofobiaan. Yhtä hyvin pakolaisryhmät voivat kuitenkin suhtautua toisiinsa tai kanta-asukkaisiin ennakkoluuloisesti ja syrjivästi. Sekin voi olla rasismia. 

Ajoittain vähemmistöt jopa pyrkivät esittämään itsensä enemmistön "rasistisen" syrjinnän uhreina. Oikeastaan lähes kaikki enemmistön asettamat normit voidaan nähdä "rasistisina", jos niin halutaan. Ne ovat enemmistönormatiivisia. Tämä luo vahvan nosteen niin kutsutulle ihmisoikeuspolitikoinnille, jossa äänestäjiä ja eduskuntaakin voidaan puhututtaa loputtomiin näillä ihmisoikeuskysymyksillä, hiukan lukion filosofian väittelykerhon tapaisesti. Oikeisiin syrjintätilanteisiin pitää puuttua, mutta ovatko jotkin tilanteet vain puhuntaa ja ryhmien narratiiveja. Esimerkiksi kansalaisuuteen tai sen puuttumisen liittyvät viranomaistoimenpiteet eivät ole rasismia vaan lähinnä juridiikkaa.

Politiikan suunta on pitkään ollut enemmistön perinteitä muokkaavaa, usein vähemmistöjen tavoitteita myötäillen. Enemmistöä velvoitetaan yhä enemmän ymmärtämään vähemmistöä. Tätä kutsutaan usein arvoliberaaliudeksi. Vastakkaista säilyttävää suuntausta kutsutaan arvokonservatiiviseksi ja propagandassa jopa "rasismiksi". Tämä "syrjinnän vastustaminen" on alkanut saada jopa epädemokraattisia piirteitä, kun lopputulema on, että enemmistön on yhä enemmän mukauduttava vähemmistöjen toiveisiin. 

Häränpyllyä suvaitsevaisuus- ja rasismikeskustelu heittää silloin, kun nousee esille vähemmistö, joka on arvoiltaan vanhoillisempi ja muita poissulkevampi kuin enemmistö. Suvaitsevaisuuden nimissä vaaditaan heidän hyväksymistään ja heidän vanhakantaisten normiensa kritisointia voidaan pitää jopa "rasistisena" ainakin suvaitsevien ja myös arvoliberaalien taholta. Moni varmaan löytää tästä esimerkkejä. 

Olemmeko lopulta jokainen jotakin vähemmistöä? Ehkä rasistisen ajattelun karkein erehdys on vääränlainen luokittelu ja yleistäminen. Ihmistä ei saisi ennakkoluuloisesti määritellä esimerkiksi hänen sukunsa, kansanryhmänsä tai kielensä perusteella, vaikka ne henkilötietoina toki voivat olla kirjattuina ja hyödyllisiäkin. Usein ryhmäsidonnaisuutta enemmän ihminen on kuitenkin yksilö ja sellaisena hänet pitäisi kohdata.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat