*

Viestejä kohinassa -mitä asioista voi päätellä? Arkiharkintaa ja vähän muutakin.

Terrori-isku Tukholmassa ja "Tukholma-syndrooma"

  • Yksi tapa muistaa on sytyttää rauhan ja sovinnon kynttilä.
    Yksi tapa muistaa on sytyttää rauhan ja sovinnon kynttilä.

Nizzan, Berliinin ja Lontoon jälkeen oli 7.4.17 Tukholman vuoro joutua autolla tehdyn terrori-iskun näyttämöksi. Tuo "car intifada" on arabi-islamistien kehittämä esimerkiksi Israelissa tapahtuviin iskuihin. Se on tuhoisa "low tech terror" - iskutapa, jonka toivoisin painuvan sinne helvetin syvyyksiin, mistä se on noussutkin. 

En itse toivo monikulttuurisuuden puolestapuhujien tai äärimmäisten maahanmuuttovastaisten voimien hyötyvän näistä surmateoista. Ääripäiden voimistuminen lukkiuttaa asioiden järkevää hoitamista. Länsimaissa on paljon humaaneja ihmisiä, joita terrori hämmentää ja kauhistuttaa. Niin on tekijöiden tarkoituskin ollut vaikuttaa.

Tavallinen kadunmies sekä median tavoittama laaja yleisö jäävät huomaamattaan näiden pahuuden lähettiläiden toiminnan panttivangeiksi. Moni kiirehtii selittämään, että iskut johtuvat koetusta rasismista ja eriarvoisuudesta. Vangitsijoiden ymmärtäminen on panttivangin käytöksenä määritelty niin sanotuksi "Tukholman syndroomaksi". Toivon, että lukijat eivät pahastu termin käyttämisestä tässä yhteydessä. Haluan vilpittömästi osoittaa kunnioittavat surunvalitteluni naapurimaamme pääkaupunkia kohdanneen iskun uhreille.

Terroriteon tekijät eivät ymmärrystä tarvitse. Heidät voi tosin nähdä islamistisen ideologian uhreina, mutta he ovat lopulta tehneet valinnan itse. Vihaa tai julmuutta ei tarvita yhtään lisää, summittaisella kostamisella ei voiteta mitään. Oikeusvaltioiden on reagoitava napakalla viranomaistoiminnalla. Sellaista järkeä tosin toivoisin, että ymmärrettäisiin avoimen länsimaisen yhteiskunnan kyvyn tarjota turvapaikkoja näille muslimimaista saapuville ihmisille olevan rajallinen. Huolestuttavaa on Suomessakin tarve suojata turvapaikanhakijoita toisilta turvapaikanhakijoilta. Saman suvun ja klaanin muslimikostajia ja kunniamurhaajia pelätään Suomessakin.

Euroopan tilaa tarkastellessa näyttää selvältä, että ihmisten vapaa liikkuvuus, globalisaatio sekä monikulttuurisuuden ideologia tuottavat osin enemmän ongelmia kuin ne ratkaisevat. Ihmisten liikkuvuuden rajoittaminen rajoilla ja kansallisella politiikalla saattaa sittenkin olla viisasta. Juureva ja tietyssä määrin yhtenäinen kulttuuri saattaa sittenkin olla hyvä lähtökohta myös erilaisuuden kohtaamiselle. Olisiko sittenkin parempi auttaa näitä ihmisiä kotimaissaan tai lähtömaiden lähialueilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Euroopan tilaa tarkastellessa näyttää selvältä, että ihmisten vapaa liikkuvuus, globalisaatio sekä monikulttuurisuuden ideologia tuottavat osin enemmän ongelmia kuin ne ratkaisevat."

Olen pastorin kanssa jyrkästi eri mieltä tästä asiasta.

Vapaan liikkuvuuden estäminen ja monikulttuurisuuden estäminen ja kieltäminen tuovat mukanaan "satakertaisen" määrän ongelmia. Tämän toteamiseen ei muuta perustelua tarvita kuin tarkastella hieman olosuhteita maissa joissa ei ole vapaata liikkuvuutta ja joissa "monikulttuurisuuden" "ongelmaa" on pyritty ratkomaan ja korvaamaan se "monokulttuurilla".

Tarvitsee vain muistella vähän DDR:n aikoja, missä yhteiskunnassa mm. vapaan liikkuvuuden kannattaja ja monikulttuurisuuden kannattaja Angela Merkel on syntynyt, tai nykyistä Pohjois Koreaa. Eivät tällaiset yhteiskunnat ole mitään ongelmattomia yhteiskuntia.

Valitettavaa on että entinen vapaa yhteiskunta, Englanti, on nyt brexitin myötä lähtenyt liukumaan kohti liikkumisvapauden rajoituksia ja siellä on myös pyrkimyksiä kohti "monokulttuuria", kenties kohti vanhaa englantilaista aristokraattista luokkayhteiskuntaa.

Käyttäjän PenttiTepsa kuva
Pentti Tepsa

Kiitos kommentistasi Arto. Kuten varmaan kirjoittaessasi jo ymmärsit, en tietenkään näe DDR:ää tai Neuvostoliittoa millään tavalla esimerkillisenä.

Ihmisten vapaan liikkuvuuden tai liikuteltavuuden suhteen nimittäin käy kuin Neuvostoliitossa. Suuria ihmismääriä voidaan heitellä maailman eri kolkkiin kuin pääomia konsanaan. Neuvostoliitto oli kansojen vankila, vaikka se monikulttuurisesti myllersi kaikki kansakunnat internationaalisesti sokin sokin. Tämä monikulttuurisuushanke aiheuttaa edelleen sotia.

Yksilöiden vapaus liikkua, matkailla ja tehdä töitä eri maissa on toki mahdollista toteuttaa harkitummin ja ilman globalistisen ideologian yllykkeitä ja uskomustaustaa.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Kannattaa huomioida kun tätä blogia lukee, että sen kirjoittanut pastori lopettaa kuulemma (seurakuntalaisilta kuulemani mukaan) jumalanpalvelukset arabiankielellä maahantulijoita varten. Muistaakseni Helsingin Sanomat teki jutunkin siitä kuinka Pentti Tepsan seurakunnassa turvapaikanhakijoita kääntyy kristityiksi kymmenittäin vai oliko se sadoittain. Eli kirjoittaja tietää sisältä käsin mistä puhuu. Hän mitä ilmeisemmin on ystävä turvapaikanhakijoiden kanssa ilman että samalla sortuu Tukholma-syndroomaan.

Käyttäjän MarkkuHirn kuva
Markku Hirn

Olen ehdottomasti sitä mieltä että avoimet rajat ja vapaa liikkuvuus ratkaisevat valtavan määrän kansainvälisiä ja niihin liittyviä sosiaalisia ongelmia verrattuna niihin ongelmiin joita tästä syntyy.

Mikään ei ole ilmaista. Ei edes se, että sananmukaisesti miljoonat ovat saaneet paremman elämän mahdollisuuden tullessaan Eurooppaan.Eu n sisäinen elintaso on noussut ennennäkemättömälle tasolle. Tätä ei saa unohtaa konjuktuurien vaihdellessa, luoden tilapäisiä takaiskuja.Terrorismin on yksi hinta siitä että jotkut voivat paremmin kun toiset.

Koska on alakultuureja, jotka ovat järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella ja jotka mahdollisuuksien mukaan käyttäytyvät niinkuin paimentolaiset ryöstöretkillä olijat, joille kaikki järjestäytyneet yhteiskunnat olivat saalistamisen kohde,niin huuto "lisää poliiseja" ei ole ratkaisu kansainvälisiin luokkaerojen luomaan köyhyyteen. Tätä sosiaalista tilannetta ei avoin Eu ole luonnut vaan perinyt.Näitä ryhmiä ei koskaan ole saatu kontrolliin missään.

Kyllä terroristeja täytyy ymmärtää. Miten muuten heitä tehokkaasti vastustaa? Heidän ideoligiansa, sosiaalinen tilanne ja yksilöiden viehtymys terrorismiin, ovat tekijöitä joiden ymmärtäminen antaa mahdollisuuden olojen parantamiseen.

Myös terroristeille terrori on vain työkalu, ei itsetarkoitus,oman poliittisen ja ideologisen agendan läpiviemiseksi.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Myös terroristeille terrori on vain työkalu, ei itsetarkoitus,oman poliittisen ja ideologisen agendan läpiviemiseksi."

Suurimmalla osalla ns. terroristeista ei ole näitä yleviä rarkoitusperiä, he ovat luultavasti jotain harhaisia sieluja, jotka ei saa oikein mistään otetta, ja niinpä ISIS pystyy heitä värväämään. He eivät luultavasti ymmärrä mitä tekevät.

Yksi konsti terrorismin totjunmiseksi voisikin olla tunnistaa nämä harhailevat sielut ja napata ne jonkinlaisella "haavilla", ennenkuin ISIS ehtii sen tekemään.

Kenties sieltä ISIksestä saisi jonkun manipuloijan napattua konsultoimaan viranomaisia tässä asiassa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Poliisinkin on ymmärrettävä rikollisuutta mahdollisimman tarkoin voidakseen ehkäistä sitä ennalta.

Avoimet rajat ja vapaa liikkuvuus valitettavasti lisäävät sellaisia ongelmia, jotka olisivat vältettävissä – ei sulkemalla rajat, vaan valikoimalla järkevästi riittävän kokemusperäisen tiedon pohjalta, kenen sallitaan ne ylittää.

Käyttäjän petterihiienkoski kuva
Petteri Hiienkoski

Se, että erityisesti vasemmiston ja virheiden poliitikot osoittavat hyväksyntäänsä laittomasti maassaoleskeleville, tukevat ja suorastaan kiihottavat ihmisiä vastustamaan laillista järjestystä ja virkavaltaa sen toimittaessa ns. pakkopalautuksia, on edesvastuutonta. Se, että kansankirkkojen työntekijätkin ja kirkolliset organisaatiot osallistuvat tähän, on erittäin vakava asia sekin. Olen hämmästynyt ettei kirkon piirissä ole reagoitu siihen, että toimitaan näin. Vaikenemallahan se hyväksytään.

Esivallan velvollisuus on - sikäli kuin se toimii Jumalan sille antamalla valtuutuksella - estää ja rajoittaa ulkonaista vääryyttä ja pahuutta sekä puolustaa vallankäyttöpiirissään olevia sellaiselta. Tätä tarkoitusta varten sille on uskottu myös miekka eli suvereeni oikeus käyttää väkivaltaa. Kristillinen etiikka edellyttää kuuliaisuutta esivallalle ja toimimista sen järjestyksen mukaan.

Tälläinen julkinen virkavallan vastustaminen tuskin olisi mahdollista, jos kirkossa opetettaisiin asioista Raamatun ja tunnustuksen mukaan ja YLE ja valtamedia tekisivät niinkuin niiden demokraattisessa järjestelmässä kuuluisi (YLE vieläpä lain velvoittamana) eli uutisoisivat asioista totuudellisesti. Yksipuolinen ja ideologispoliittisesti värittynyt uutisointi, joka pönkittää vääristynyttä suvaitsevaisuuskäsitystä, vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Tällöin ei demokratiakaan voi toimia niinkuin pitäisi.

Demokratia ja sananvapaus ovat kristillisen maailmankatsomuksen hedelmää. Odottaisin, että kirkon piirissä kannettaisiin huolta siitä, että nämä asiat ovat uhattuina jopa sen omien työntekijöiden toiminnan seurauksena. Valitettavasti kansankirkossa näyttää vallitsevan jonkinlainen anarkia ja se on jo sisäisesti hajonnut. Ainakaan sitä ei hallitse Raamattu ja siihen perustuva tunnustus.

http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Tälläinen julkinen virkavallan vastustaminen tuskin olisi mahdollista, jos kirkossa opetettaisiin asioista Raamatun ja tunnustuksen mukaan ja YLE ja valtamedia tekisivät niinkuin niiden demokraattisessa järjestelmässä kuuluisi (YLE vieläpä lain velvoittamana) eli uutisoisivat asioista totuudellisesti. Yksipuolinen ja ideologispoliittisesti värittynyt uutisointi, joka pönkittää vääristynyttä suvaitsevaisuuskäsitystä, vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Tällöin ei demokratiakaan voi toimia niinkuin pitäisi."

Haluat tuomita ja lopettaa lehdistönvapauden ja määritellä että lehdistön, radion ja TV:n pitää julistaa vain sitä totuutta joka sinun mielestäsi on totuus.

Se on Putinilainen ajatus ja putinilainen idea median tehtävästä. Ei sovellu tänne Suomeen.

Sinä voit vapasti esittää täällä omaa näkemystään, mutta myös muut voivat esittää omia näkemyksiään, jopa yksipuolisesti. Sallit vapaan mielipiteenilmaisun itsellesi, kuten me muutkin, mutta haluat kieltää vapaan mielipiteen ilmaisun niiltä jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä, siis vaikkapa minulta. Sitä me toisella tavalla ajattelevat emme hyväksy.

"Demokratia ja sananvapaus ovat kristillisen maailmankatsomuksen hedelmää."

Väärin. Kristinuskon syntyhetkillä ja silloin kun se kehittyi, vanha (pakanallinen) Roomalainen demokratia oli jo kuollut ja kristinuskon lopullisen leviämisen Rooman valtakuntaan takasivat valtaan pyrkivät diktaattorit. Diktaattorit myös tulivat valtaan kristinuskon avulla, josta oli suurta apua heidän ponnisteluilleen. Tuskin tämä diktaattori Constantin, joka teki kristinuskosta Rooman valtakunnanuskonnon, mitään demokratiaa halusi, vaan hän halusi kristinuskosta tuen omalle diktatuurilleen.

Demokratia syntyi myöhemmin uudestaan, muita teitä. Kirkko ei sitä tukenut, vaan sopeutui siihen. Kirkossa demokratiaa ei ole ollut. Paavit on valittu kaardinaalien toimesta, ei julkisessa kansanäänestyksessä.

Käsityksesi kirkosta demokratian edistäjänä on puppua. Demokratia, mikäli sitä on, on myöhemmin tuotu kirkon hallintorakenteisiin, mutta se ajatus on ei ole kirkon piirissä syntynyt.

Kirkko on myös alunpitäen hyväksynyt orjuuden, naisten alistamisen sekä kaikki menneen yhteiskunnan normit. Kirkko ei ole ollut mikään uudistava tekijä näissä kysymyksissä.

"Odottaisin, että kirkon piirissä kannettaisiin huolta siitä, että nämä asiat ovat uhattuina jopa sen omien työntekijöiden toiminnan seurauksena. Valitettavasti kansankirkossa näyttää vallitsevan jonkinlainen anarkia ja se on jo sisäisesti hajonnut. Ainakaan sitä ei hallitse Raamattu ja siihen perustuva tunnustus."

Nojoo, raamattu nyt on sellainen laitos kuin on. Kyllä raamattuun veroamalla saisimme kaikki vanhat ajat takaisin, orjuuden, naisten alistamisen, demokratia pois ja keisarivalta tilalle, feodaalijärjestelmän palauttaminen ...... jne.

On vain hyvä ettei kirkko enää ole edistämässä näitä vanhoja doktriineja.

Käyttäjän PenttiTepsa kuva
Pentti Tepsa

Kiitos Petteri kommentistasi. Auttaminen on taitolaji. Turvapaikanhakijoiden tilanteet ovat vaikeita, erityisesti kristityiksi kääntyneet ovat usein muslimimaanmiestensä ja esimerkiksi sukulaismiestensä uhan alla. Erityisesti naisille tilanne on vaikea. Näihin tilanteisiin joudun itse pyytämään viranomaisten apua, myös seurakuntailaiseni ja kokonaiskirkkokin. Paheksun kaikkia mielenosoituksia ja tempauksia, joilla heikennetään viranomaisten luottamusta meihin tai turvapaikanhakijoiden luottamusta viranomaisiin.

Toimituksen poiminnat